Kun ihan ensimmäistä kertaa yli 10 vuotta sitten astuin astangajooga tunnille, minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä jooga on. Astangan olin kuullut olevan rankin joogamuoto, mikä maraton harrastajalle ja yleisesti mieluiten verenmaku suussa treenaavalle henkilölle, oli juuri sopivin vaihtoehto. Astanga viipyi tuolloin elämässä liki pari vuotta, tuona aikana joogamaailma ei avautunut minulle fyysistä harjoitusta enempää. Minulle se(kin) oli eräänläinen kilpailu itseni kanssa, jossa oli aina tarkoitus “parantaa tulosta”. Joogamaailma jäi siis minulle pintaraapaisuksi tuolla erää.

Noin viisi vuotta sitten astuin uudemman kerran astangajoogasaliin. Maraton maailma oli jo tuolloin jäänyt taakse ja oman “urheilijaminäni” kanssa olin käännekohdassa. Tällä kertaa jooga todella osui ja upposi minuun. Edelleenkään sen henkinen puoli ei ollut se syy, miksi löysin itseni useita kertoja viikossa joogasalilta. Ihan ensiksi havaitsin joogan tekevän kehoni kivuttomaksi ja keveäksi. Tämä oli päätetyötä tekevälle henkilölle iso juttu. Seuraava asia, minkä havaitsin oli sen mieltä rauhoittava vaikutus. Harjoitus vei minut niin syvällä itseeni, hengityksen ja liikkeen yhdistymiseen, että en ajatellut mitään muuta. Ja tämä oli minulle iso asia.