ROHKEUS EI OO  SITÄ ETTEI  PELOTA

Behind Azure Ananda

By Hanne

Mitä rohkeus on? Miten sinä määrittelet sen? Laulun sanojen tapaan minä koen sen näin “rohkeus ei oo sitä ettei pelota”. Mitä se sitten on, jatkahan lukemista niin avaan asiaa hieman. 

Rohkeus ei oo sitä ettei pelota

“Mikä sinua estää?” Kuulen vieläkin tämän NLP-kouluttajan kysymyksen, tuskaillessani omaa nykyisyyttäni ja tulevaisuuttani koulutuksessamme vuosia sitten. Kysymys herätteli minua hieman, mutta minulla oli jo kuitenkin (teko)syyni valmiina, tiedät varmaan mistä puhun: no kun, mutta kun, sitten kun…

On hyvä, että ympärillä on ihmisiä, jotka saavat sinut hyppäämään silloin, kun haluaisit vaan pysytellä paikallasi. Mutta jos ei ole ihan varma mihin hyppy johtaa tai mihin haluat sen johtavan, on myös hyvä uskaltaa olla hyppäämättä. Tuolloin vuosia sitten olin tilanteessa, missä en ollut ihan varma, mihin tuo hyppy johtaisi tai mihin halusin sen johtavan. Siispä pysyin tavallaan paikallani, monen vuoden ajan. Oman itsensä kuuntelu on välillä hyvinkin haastavaa. Sen vuoksi ei aina ole välttämättä ihan selvää, kenen toivetta tai unelmaa tässä elää todeksi. Ennen tuntemattomaan hyppäämistä, on hyvä kysyä itseltään, onko tämä minun oma aito haluni vai ajaako jonkun toisen miellyttäminen minut hyppäämään?

Rohkeus ei oo sitä ettei pelota
Otan riskin, joko pidän tasapainoni tai uin.

Minun täytyy luottaa ja antaa vain mennä

Ja kun tämä seikka on selvillä, on hyvä tarttua ystävä itseluottamuksen kädestä kiinni, ja tukeutua tähän ystävään. Miksi? Koska, tämä on se vaihe, kun neuvoja ja kauhistelua alkaa sataa siitä, miten hullu tuo suunnittelemasi hyppy onkaan.

“Mun täytyy luottaa, ja antaa vaan mennä. Mun täytyy luottaa, että nää siivet kantaa”

Rohkeus toimia ja tehdä asioita, jotka sydämessä tuntuu oikealta voi olla haastavaa. Miksi? Koska olemme jatkuvan taustamelun keskellä, ja se möly vaikuttaa meihin kaiken aikaa. Epävarmuus sinussa voi lähteä kasvamaan yhden viattoman sanan tai lauseen myötä, jonka luet tai kuulet. Ja omien ajatuksiesi kulku toimii sen jälkeen täysin automaattisesti, ja valitettavan usein se saa epävarmuuden kasvamaan suuremmaksi ja suuremmaksi. 

...vaan et uskaltaa hyppää vaik ei tiedä selviikö elossa

Negatiiviset epävarmuuden täyttämät ajatukset ovat itselle “helpompia” niellä ja uskoa kuin positiiviset ja itsevarmat. Epävarmuus saa sinut pysymään kiinni tutussa ja turvallisessa elämässä. Loppujen lopuksi siinä elämässä on erittäin helppo pysyä kiinni, se ei vie niin paljon energiaa kuin tuo hyppy, hyppy uuteen ja tuntemattomaan.  

“Rohkeus ei oo sitä ettei pelota vaan et uskaltaa hyppää vaik ei tiedä selviikö elossa"

Jos hyppy tuntemattomaan kuitenkin vetää sinua magneetin tapaan puoleensa, voit olla varma, että hyppy on sinun oma tahtosi, jotain jonka todella haluat tehdä. Tällöin kehoitan sinua olla miettimättä sitä, mikä kaikki tuossa hypyssä voisi mennä pieleen ja keskittyä siihen, mikä kaikki voi mennä oikein!

Uskallathan elää elämää, josta olet innoissasi! ❤️

Lainaukset Cheekin kappaleesta Äärirajoille.

Pinnaa postaus

rohkeus ei oo sitä ettei pelota

Seuraa minua sosiaalisessa mediassa

Copyright © 2021 Azure Ananda
All Rights Reserved